Luminous Crystals
Luminous Crystals
Olemme pieni kahden naisen perustama yritys. Päätyönämme teemme tatuointeja ja siitä syystä Luminous Crystals sijaitseekin tatuointistudiomme yhteydessä Turussa. Olemme molemmat olleet pienestä pitäen todella kiinnostuneita kivistä ja kaikesta myyttisestä. Olimme työskennelleet yhdessä tatuointialalla noin 4 vuotta, ennen kuin päätimme lähteä toteuttamaan tätä meidän yhteistä unelmaa oman kristallipuodin suhteen.
Meille on erittäin tärkeää myymiemme tuotteidemme eettisyys ja siksi olemme tehneet kovan työn, että meidän tuotteet tulevat vain eettisyyden takaavilta ja ympäristöystävällisiltä toimittajilta. Kaikki käyttämämme toimittajat, ovat ilmoittaneet seuraavansa ja tarkastavansa säännöllisesti ja henkilökohtaisesti, että eettisyysperiaatteet ovat voimassa kivien alkulähteiltä asti. Koska emme ole osa louhintaprosessia, joudumme luottamaan toimittajien antamiin tietoihin ja todisteisiin. Pyrimme myöskin itse olemaan mahdollisimman ympäristöystävällinen yritys. Uusiokäytämme mahdollisimman paljon meille tullutta pakkausmateriaalia. Eli jos meillä on paketeissamme muovia se on aina pyritty uusiokäyttämään. Se pakkausmateriaali, jota ostamme on pyrkimyksiemme mukaan muovitonta.
Kosmetiikkatuotteissa pyrimme tukemaan suomalaisia yrittäjiä. Meillä myytävänä oleva kosmetiikka onkin siis aina suomalaista luonnonkosmetiikkaa.
Käyhän tutustumassa verkkokauppamme valikoimaan täältä.
Carita "Caicca" Rakkolainen
Olen pienestä lapsesta saakka ollut äärimmäisen kiinnostunut kivistä, astrologiasta ja noituudesta. Nykyään olen myös intohimoinen harrastaja puutarhan puolella ja kasvatan itse paljon yrttejä ja vihanneksia, joista osasta pystyy valmistamaan ihanan tuoksuisia suitsukkeita. Valmistan myös erilaisia käsitöitä ja koruja puotiin myytäväksi. Tatuointitöiden ja puodin ohella opiskelen mm. tarot-tulkitsijaksi, energiahoitajaksi sekä äänimaljahoitoa. Tavoitteena on myös syventyä paremmin astrologiaan ja human designiin ja edetä tulkintoihin asti.
Töitäni löydät instagramistani käyttäjällä: caiccarocktattoos https://www.instagram.com/caiccarocktattoos/.


Sheima Al-Hamzawi
Horoskooppi merkiltä olen kauris. Kauriita usein kuvaillaan rauhallisiksi, vastuuntontoisiksi, käytännöllisiksi ja ymmärtäväisiksi. Koen olevani juuri niitä. Persoonana olen helposti lähestyttävä, sympaattinen ja minulle on helppo puhua. Osaan myöskin tarpeen mukaan antaa tilaa asiakkaalle.
Löydät tekemiäni töitä instagramistani käyttäjällä: lunar_ink_ https://www.instagram.com/lunar_ink_/.
Sheima Al-Hamzawi
Horoskooppi merkiltä olen kauris. Kauriita usein kuvaillaan rauhallisiksi, vastuuntontoisiksi, käytännöllisiksi ja ymmärtäväisiksi. Koen olevani juuri niitä. Persoonana olen helposti lähestyttävä, sympaattinen ja minulle on helppo puhua. Osaan myöskin tarpeen mukaan antaa tilaa asiakkaalle.
Löydät tekemiäni töitä instagramistani käyttäjällä: lunar_ink_ https://www.instagram.com/lunar_ink_/.
